Lomakoti Onnelan jäsenillat keväällä/kesällä 2016

Järjestämme Onnelan jäsenille jäseniltoja erilaisin teemoin. Kevään ja kesän jäseniltojen ajankohdat ja sisällöt ovat:


Keskiviikkona 13.4.2016 klo 18 alkaen: Onnela uudessa tilanteessa ja jäseniltojen ideointia (Lomakoti Onnelassa, Saarikankaantie 5)

Puheenjohtaja Jenni Karppinen kertoo Onnelan ajankohtaisesta tilanteesta, minkä jälkeen suunnittelemme yhdessä jäseniltojen sisältöjä. Lisäksi ohjelmassa vapaata keskustelua ja kahvitarjoilu. Ei ennakkoilmoittautumista.

 

Helatorstaina 5.5.2016 klo 15: Teatteri-ilta Haukiputaan Heiton talolla (os. Törmäntie 15, Haukipudas)
Katsomme Haukiputaan Työväen Näyttämön sahojen kulta-aikaan 60-luvulle sijoittuvan aatteellisen, musiikillisen draamakomedian ”Martinniemen Marilyn”. Näytöksen on käsikirjoittanut, säveltänyt ja ohjannut Juha Pörhölä. Esityksen kesto on noin 2,5 tuntia väliaikoineen. Väliajalla kahvit ja pullat. Teatteri-iltaan järjestetään bussikuljetus Oulusta. Onnela tarjoaa teatteri-illan jäsenilleen maksutta (sis. bussikyyti, teatterilippu, pulla ja kahvi väliajalla). Bussilla tulijoille teatteriliput jaetaan bussissa, omalla kyydillä tuleville paikan päällä. Teatteri-ilta järjestetään yhteistyössä Oulun Seudun Mäntykoti ry:n ja Oulun ensi- ja turvakoti ry:n kanssa.

AIKATAULU:

klo 15.00 lähtö Oulun kaupungintalon edestä, Kirkkokatu 2
klo 15.15 Lähtö Mäntykodin edestä, Kangastie 11
klo 16.00 esitys alkaa
noin klo 18.30 lähdetään takaisin kohti Oulua

Lomakoti Onnelan jäsenet ilmoittautuvat viimeistään 28.4. lomakodin puhelinnumeroon 040 837 4 445 tai sähköpostitse  jennim.tulppo@gmail.com. Kerro ilmoittautumisen yhteydessä, nousetko bussiin kaupungintalolta vai Mäntykodilta vai tuletko omalla kyydillä.

 

Keskiviikkona 8.6.2016 klo 13 alkaen päärakennuksen vintin siivoustalkoot ja klo 18 alkaen nuotioilta Onnelan rannassa (Saarikankaantie 5):
Voit osallistua pelkästään siivoustalkoisiin tai nuotioiltaan tai olla mukana molemmissa. Oulusta kaupungintalon edestä järjestetään kimppakyydit sekä päivällä siivoustalkoisiin että illalla nuotioiltaan. Nuotioillassa nautimme kesäillasta mm. yhdessä laulaen, muistoja jakaen sekä makkaraa ja lättyjä paistaen. Käytössämme on saunarakennus, joten mahdollisuus myös saunoa.

Ennakkoilmoittautuminen siivoustalkoisiin ja nuotioiltaan sekä toive kimppakyydillä kulkemisesta lomakodin puhelinnumeroon 040 837 4 445 tai sähköpostitse  jennim.tulppo@gmail.com

 

Heinäkuun vietämme kesälomaa, ja palaamme jäseniltoihin elokuussa.