Unelma onnelasta
Vanhan sanonnan mukaan maailma olisi parempi paikka elää ja asua, jos naiset – ja varsinkin äidit – olisivat vallassa. Elävä todiste tästä on Haukiputaan Asemakylällä Kiiminkijoen rannalla sijaitseva lomaparatiisi nimeltä Lomakoti Onnela.

Ajatus kaiken kansan oikeudesta lomaan ja lomailuun on varsin tuore ilmiö. Ensimmäisen kerran vuosilomasta säädettiin Suomessa vuonna 1922 työsopimuslaissa. Lomaoikeuden katsottiin koskevan niitä, jotka käyvät palkkatyössä. Ajatus, että lomaoikeus koskisi perheenäitejä heidän äitiytensä perusteella, oli tuolloin vallankumouksellinen. Erityisen vallankumouksellinen oli ajatus että äidit lomailisivat ilman aviomiehiään ja lapsiaan ihan keskenään.

Oulussa asui 1950-luvun alussa joukko rohkeita ja aikaansaapia naisia, jotka uskoivat, että äidit tarvitsisivat lomaa ja etenkin lomaa ilman miehiään ja lapsiaan. Näillä naisilla oli oma unelma, sillä heidän tavoitteenaan oli hankkia oma lomakoti perheenäitien lomailua – tai kuten Onnelassa sanotaan – lomauttamista varten. Tätä varten nämä naiset päättivät perustaa oman yhdistyksen ajamaan asiaa ja etsimään sopivaa lomakotia.

Äitien omia lomia ja omaa lomapaikkaa järjestelemään kokoonnuttiin virallisesti ensimmäisen kerran Oulussa 4.7.1951. Yhdistyksen perustava kokous pidettiin asiaa aktiivisesti ajaneen aviopari Katri ja Yrjö Honkalan kotona. Pariskunnasta kuitenkin nimenomaan Katri oli kokouksen koollekutsuja. Kokous päätti perustaa yhdistyksen, jonka nimeksi tuli Oulun läänin perheenäitien lomakodin kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen ensimmäisessä kokouksessa olivat paikalla Katri ja Yrjö Honkalan lisäksi Hilma ja Lauri Holappa, Helmi Tenhunen, Hanna Pohjola sekä Hanna ja Kalle Rautiainen. Monet osallistujat tunsivat toisensa jo oululaisesta Vaaran naisyhdistyksestä.

Onnelassa tehdään kaikki asiat perusteellisesti, joten toinen perustamiskokous pidettiin tammikuussa 1953 Oulun Teatteritalolla. Perimätiedon mukaan yhdistys perustettiin vielä kolmannenkin kerran, mutta siitä ei enää kehdattu tehdä pöytäkirjoja. Yhdistyksen säännöt hyväksyttiin huhtikuussa 1953 pidetyssä kokouksessa, jonka jälkeen yhdistyksen rekisteröinti oli käytännössä mahdollista. Rahanhankintamielessä päätettiin samaisessa kokouksessa liittyä jäseneksi myös Äitien lomahuolto ry:hyn.

Oman lomakodin etsintä päättyi, kun vuonna 1954 myyntiin tuli Haukiputaan Asemakylällä sijaitseva entisen nimismies Mobergin talo. Paikka todettiin aivan ihanteelliseksi lomakodille. Talo oli kauniilla etelään viettävällä rinnetontilla Kiiminkijoen varrella. Tilan nimi oli kuvaavasti Onnela ja se sijaitsi kävelymatkan päässä Haukiputaan rautatieasemasta ja asemanseudun lukuisista kaupoista ja muista palveluista. Yhdistyksen nimi päätettiinkin vuonna 1955 muuttaa Lomakoti Onnela ry:ksi.

Onnelan sihteeri Hanna Rautiainen kirjoitti toimintakertomukseen v. 1955: ”Vuonna 1954 on vihdoin saavutettu se, mihin on pyritty. On oma – ikioma – Onnela saavutettu. Haukiputaalla kauniilla paikalla Kiiminkijoen varrella, jossa voimme kokoontua ja jossa myöskin voimme perheenäideille kesälomia järjestää. Mutta se vaatii työtä ja Onnela vaatii työtä; ja työllä ja rakkaudella me voimme luoda sen mihin me pyrimme, että kesälomasta edes kerran elämässään saisi nauttia jokainen työstä rasittunut ja uupunut perheenäiti.”

Lomalle valittiin äitejä käyttäen perusteena varallisuutta ja lapsilukua. Ensimmäiseen lomaan osallistui 16 äitiä, joiden yhteenlaskettu lapsiluku oli 116. Toisella lomalla oli myös 16 äitiä, joiden yhteenlaskettu lapsiluku oli 104. Monet äideistä tulivat maaseudulta. Oulusta lomille osallistui kolme äitiä. Kaukaisimmat tulivat Kajaanista ja Nivalasta. Koko ajatus äitien lomailusta ilman perheitään oli niin uutta, että lomanviettäjiä täytyi etsimällä etsiä. Niinpä yhdistyksen jäsenet kiersivät polkupyörillä kodeissa ja houkuttelivat äitejä lähtemään lomalle.

Ensimmäisistä lomista alkaen lomilla on ollut ohjelmaa ja suurta huomiota kiinnitettiin heti alusta alkaen ruuan maittavuuteen ja laatuun. Lomilla oli palkattu hieroja ja fyysistä hyvinvointia korostettiin mm. järjestämällä erilaisia leikkimielisiä kilpailuja. Myös kotitalousneuvoja vieraili kertomassa kodin- ja terveydenhoidosta. Samoin retket eri kohteisiin olivat alusta alkaen ohjelmassa. Ensimmäisillä lomilla vierailtiin mm. sunnuntaisin kirkossa sekä tutustumassa Oulun Ensikotiin sekä eri nähtävyyksiin. Lomat ovat aina huipentuneet ”lopettajaisiin”, joissa lomalaiset esittivät myös omaa ohjelmaansa.

Ikioma Onnela
Käytännössä ”ikioma Onnela” merkitsi jatkuvia talkoita, rahankeruuta ja kerjuukirjeitä sekä jatkuvia myyjäisten ja arpajaisten järjestämistä ja arpajaispalkintojen haalintaa. Raha-anomuksia tehtiin jatkuvasti eri tahoille ja Onnelan hallituksen jäsenyys merkitsi yksityishenkilöiden lainatakauksia yhdistyksen lainoille. Aktiivinen rahankeruu kuitenkin kannatti ja yhdistys sai jatkuvasti rahasumman sieltä ja toisen täältä. Samoin lahjoituksia tippui tasaiseen tahtiin.

Ensimmäisestä kesästä alkaen Onnelalla on ollut palkattu emäntä ja tällä vaihteleva määrä apulaisia. Hyvänmakuisen ja ravitsevan ruuan haluttiin jo alusta alkaen olevan Onnelan tavaramerkin. Lomakoti Onnelan ruokajärjestys kesällä 1956:

klo 8 aamukahvi
klo 11 aamiainen
klo 14 päiväkahvit
klo 17 päivällinen
klo 20 iltakahvit

Kaikilla aterioilla oli kahta lajia ruokaa, vaihdellen lihaa tai kalaa. Kahvin kanssa tarjottiin vehnästä ja pikkuleipää, ja useat vierailijat toivat tullessaan kakkuja. Onnelassahan kävikin alusta asti paljon muutakin väkevä kuin lomalaisia, sillä syömässä kävi myös maksavia lounasvieraita. Kaikille vierailijoille, tulivatpa he millä asialla vain, oli tapana tarjota vähintään kahvit.

Aluksi Onnelassa ei ollut omaa saunaa, joten lomalaiset saunoivat lähellä sijaitsevan Pohjola Opiston saunassa. Tilanne korjaantui, kun yhdistys osti elokuussa 1955 viereisen Paloheimon omistaman Mökki-nimisen tilan, jonka alueella sijaitsi muiden rakennusten ohella oma sauna. Vuonna 1956 rakennettiin päätalon pihanpuoleiselle seinustalle kuisti, joka toimi lomalaisten ruokasalina. Vuosi oli myös rahoituksen osalta merkittävä, koska 15.1.1956 pidetyssä johtokunnan kokouksessa päätettiin ensimmäistä kertaa anoa avustusta Raha-automaattiyhdistykseltä.

Onnela alkoi myös varhaisvaiheessa verkostoitua – vaikka tietenkään tuota sanaa ei silloin käytetty – sillä tuolloin alettiin tarjota myös muille yhdistyksille mahdollisuutta järjestää omia leirejään ja kurssejaan lomakodilla. Ensimmäisenä tähän mahdollisuuteen tarttui Oulun Sokeritautiyhdistys vuonna 1960.

Joka kesä Lomakotiin oli valittu ylin päättävä henkilö – johtajatar. Alkuvuosina joka kesä johtajattarena toimi sama henkilö eli yhdistyksen puheenjohtaja Katri Honkala. Vuonna1965 tapahtui jotain mullistavaa: johtokunnan kokouksessa päätettiin, että seuraavana kesänä ei valita vain yhtä johtajatarta, vaan jokaisella lomalla kaksi johtokunnan jäsentä toimii vuorollaan johtajatarparina. Seuraavassa johtokunnan kokouksessa tilanne palautettiin edelliskesien malliin ja Katri Honkala valittiin johtajattareksi koko kesäksi Katrin aviomiehen Yrjö Honkalan aloitteesta. Jälkipolvet voivat miettiä halusiko Katri jatkaa johtajattarena vai halusiko Yrjö, että Katri viettää kesänsä Onnelassa.

1960-luvun puolivälissä Onnelan toiminta oli vakiintunutta ja suhteellisen varmaa. Lomahakemuksia tuli tasaiseen tahtiin, lomalaiset valittiin ja lomat pidettiin. Taloudellinen tilanne ei ollut paras mahdollinen, mutta koskapa se Onnelassa olisi sitä ollut. Talkoita pidettiin ahkerasti ja joka kesä paikkoja siivottiin ja kunnostettiin. Esimerkiksi kesällä 1967 talkoiltiin päärakennuksen ulkomaalaus. Onnelassa ei ole koskaan ollut ammatillista virallisuutta ja pönötystä, vaan lomalaisten ja vapaaehtoisten lomaohjaajien läheistä yhdessäoloa.

1970-luvun alusta alkaen Onnelan lomat pyörivät entiseen tapaan ja ”lomautettujen” äitien määrät vaihtelivat sadan molemmin puolin. Pyrkijöitä lomille oli enemmän kuin voitiin ottaa. Talkoot, myyjäiset ja arpajaiset seurasivat edelleen toisiaan vakiintuneen järjestyksen mukaisesti. Rahat riittivät Majoitus-rakennuksen rakennuttamiseen vuonna 1974 ja Onnelan liittämiseen vesijohtoverkostoon seuraavana vuonna.

Onnelan johtajattarien valtakausi päättyi kesällä 1974, kun Aili Flinckin titteli muuttui johtajattaresta lomaohjaajaksi. Muutaman vuoden kuluttua lomaohjaajaksi valittiin Salme Näppä ja hänelle muutaman vuoden kuluttua työpariksi eli emännäksi Salli Kellosalo. Toiminnan tehostamiseen kiinnitettiin huomiota mm. laatimalla lomakodin kalusteluettelo kerran vuodessa ja patistelemalla tuon tuosta johtokunnan jäseniä käymään lomakodilla.

1980-luvulla onnelalaisest järjestivät lomia edelleen vähävaraisille henkilöille ja monet lomalaiset olivatkin sosiaalilautakuntien lähettämiä. Sisällöllisesti lomat olivat samanlaisia kuin ennenkin: suurta huomiota kiinnitettiin lomalaisten viihtymiseen. Lomalaisille hankittiin kirjoja ja lehtiä. Radio ja televisio olivat käytössä. Lomaohjaajat järjestivät yhteisiä luku-, laulu- ja keskustelutilaisuuksia. Joka aamu jumpattiin ja muutenkin liikuttiin: pelattiin ulkopelejä ja järjestettiin erilaisia kilpailuja. Lomilla kävi edelleen runsaasti vierailijoita, jotka sekä viihdyttivät että valistivat.

1980-luvulla lomalaisista huolehtivat vapaaehtoiset lomaohjaajat, jotka olivat yleensä johtokunnan jäseniä. Lomalaiset puolestaan olivat pääasiassa eläkeläisiä. Esimerkiksi vuonna 1983 oli vain yksi perhelomavuoro, jossa oli kuusi äitiä ja seitsemän lasta. Lisäksi samaisella lomalla oli eläkeläisiä, joten lomalla oli yhtä aikaa kolme polvea.

Vapaehtoiset lomaohjaajat pätevöityivät monella tavalla. Tuleva pitkäaikainen puheenjohtaja ja lomaohjaaja Pirjo Rosenius (myöhemmin Hätälä) pätevöityi tulevaan tehtäväänsä erinomaisena wc-siivoojana.

Ajan kuluminen alkoi valitettavasti näkyä Onnelan pihapiirissä. Rakennukset, varsinkin päärakennus, alkoi ränsistyä ja vaati peruskorjausta. Vuosi 1986 oli Onnelan historiassa toiminnan jatkuvuuden voimakasta arviointia. Vakavia kysymyksiä yhdistyksen toiminnasta ja sen tarkoituksesta esitettiin ja pohdittiin mm. keitä Onnela tulevaisuudessa palvelee, mikä on rakennusten kunto, mitä niille pitäisi tehdä ja – ennen kaikkea – löytyykö yhdistykseltä henkisiä ja taloudellisia voimavaroja tarvittaviin uudistuksiin?

Seuraava vuosi oli Onnelassa rakennussuunnitelmien ja innokkaan suunnittelun vuosi. Vanhat rakennukset päätettiin peruskorjata innokkaan ilmapiirin vallitessa. Vuosi päättyi siihen ikävään tietoon, että RAY katsoi avustusanomuksen (yli 1 milj. mk) niin suureksi, että sitä ei katsottu enää peruskorjaukseksi eikä näin myöntänyt rahoitusta. RAY:lta tuli itse asiassa kaksi nuorta miestä arvioimaan tilannetta, ja he ehdottivat, että rakennukset vain kumoon.

Edessä oli ratkaisun vuosi 1988, jolloin Lomakoti Onnelan jäsenistö joutui tekemään ratkaisun koko toimintansa jatkuvuudesta. 18.3.1988 Lomakoti Onnelan johtokunta kokousti ja vietti saunailtaa Oulun Cumuluksessa. Kokouksessa päätettiin esittää kevätkokoukselle, että yhdistys ottaa lainaa 1 milj. markkaa 10 vuoden maksuajalla. Seuraavana päivänä 19.3. johtokunta osallistui yhdistyksen Haaparannalle suuntautuneeseen ”rasvareissuun”, eli haettiin halpaa voita ja muita elintarvikkeita Haaparannasta. Hankitut ruokatarpeet sitten säilöttiin perinteiseen onnelalaiseen tapaan jäsenten sänkyjen alle odottamaan tulevaa kesää.

Johtokunta oli kuitenkin epävarma suuren päätöksen edessä ja palasi asiaan vielä 20.10.1988 kokouksessaan, jossa keskusteltiin Onnelan kohtalosta. kokous listasi viisi mahdollista vaihtoehtoa:

1. Päärakennuksen ja Paloheimon mökin peruskorjaus kokonaismenoina 1,5 milj. markkaa (sisältää valvojan kulut, purkutyön ja keittiön kalusteet).
2. Päärakennuksen osittainen korjaus; esimerkiksi vain lattia.
3. Majoituksen ja Paloheimon mökin kevyt korjaus: päärakennukselle ei tehdä mitään ja tulevaisuudessa päärakennus puretaan ja tehdään kokonaan uusi. Lisäksi tulevaisuudessa rakennettaisiin uusi majoitusrakennus.
4. Ei tehdä mitään. Jatketaan niin kauan kuin rakennus pysyy pystyssä, jos toimilupa saadaan.
5. Lopetetaan toiminta ja myydään maa kiinteistöineen. Varat käytetään Lomakotien Liiton vastaaviin kohteisiin ja osa varoista lomatoiminnan järjestämiseen oululaisille.

Näistä kaavailuista hermostui erityisesti toisen polven onnelalainen Marja Pehkonen, joka ilmoitti, että vain hänen kuolleen ruumiinsa yli Onnela lopetetaan.

Onnela ei siis saanut RAY:n erillisavustusta peruskorjauksiin. Johtokunta ja yhdistyksen kokous päätti kuitenkin säilyttää kauniin Onnelan. Päätettiin päärakennuksen perusteellisesta ja Paloheinän mökin kevyemmästä korjaamisesta.

Suurten päätösten keskellä Onnelan lomatoiminta, talkoot ja myyjäistoiminta jatkui kuten aikaisimpinakin vuosina. Lomavuorot seurasivat toisiaan ja uusia polkupyöriä hankittiin. Uutuutena vietettiin Onnelan ensimmäistä mutta ei suinkaan viimeistä ”Avointen ovien päivää” 18.6.1988. Päivä oli menestys ja myönteinen kokemus, joten niitä päätettiin jatkaa myös tulevina vuosina.

Onnela rakentaa ja brändää
Vuonna 1996 alkoi Onnelan toiminnan uudelleenarviointi. Toiminnan arviointia tehtiin kuitenkin aivan toisissa tunnelmissa kuin kymmenen vuotta aiemmin, jolloin koko Lomakodin toiminta oli katkolla. Tämä uudelleenarviointi johtui siitä, että Lomakodin toiminta oli laajentunut eivätkä majoitustilat vastanneet enää ajan vaatimuksia. Majoituksen katto vuoti eikä majoitushuoneiden taso enää ollut riittävää.
Toiminnan jatkuvuuden takaamiseksi päätettiin saneerata Majoituksen tilat ja rakentaa lisäsiipi. Niinpä Onnelassa elettiin onnellinen vuosi 1997: uusi ja kaunis Majoitusrakennus valmistui 13.6. Huoneet nimettiin Onnelan vaikuttajanaisten mukaan: Katri, Salme, Salli, Terttu, Martta, Alli ja Pirjo. Avajaisissa otettiin myös valokuva äideistä ja tyttäristä, jotka ovat kantaneet vastuuta Onnelan kehittämisestä lähes puoli vuosisataa. Kuvassa olivat Katri Pehkonen ja Marja Pehkonen, Salli Kellosalo ja Liisa Mäkelä, Salme Näppä ja Kaisu Honkala.

Vuodesta 2002 eteenpäin Onnelassa kiinnitettiin entistä enemmän huomiota toiminnan sisältöön, olemassaolon perustelemiseen ja oman brändin luomiseen. Onnela ei voinut kilpailla lomahotellien ja kylpylöiden maailmassa, joten sen oli luotava oma paikkansa ja oikeutuksena olemassaololleen. Lomakoti Onnela määritteli tavoitteekseen ennaltaehkäistä jokapäiväisessä elämässä ilmenevien ongelmien syntymistä ja syrjäytymistä. Tavoitteena oli antaa lomalaisille Onnelan hengen, hyvän ruuan, puhtauden ja kodinomaisuuden tuoda virkistystä ja muistoja elämän poluille. Onnelan kehittämistä ohjaa edelleen erään jäsenen kommentti: ”Miettikää, mikä tekee Onnelasta rakastettavan – siinä on Onnelan vahvuus”.

Onnelan Unelma
2000-luvun alussa onnelalaiset totesivat, että lomalaiset ovat entistä huonokuntoisempia, mutta majoitustilat eivät enää täytä ajan vaatimuksia mm. esteettömyydestä. Silloinen Onnelan johtokunta marssi pankinjohtajan puheille pyytämään lainaa 25 vuodeksi. Johtaja kyseli johtokunnan jäsenten ikää, mutta myönsi kuitenkin laina. Näin uusi majoitusrakennus ja kokoustila valmistuivat toukokuun lopulla 2007 ja uudisrakennuksen vihkiäiset olivat 11.8.2007. Rakennus sai nimekseen Unelma ja lukuisalle kutsuvierasjoukolle jaettiin ”Onnelan Unelma”-rintamerkit.

Tänään Onnelan pihapiirissä ja varsinkin vanhassa päärakennuksessa liikkuessa voivat onnekkaimmat tuntea vanhan naisen haamun. Onko se nimismiehen leski rouva Mobeg vai joku muu Onnelan vaikuttajanaisista?